Pentukurssi

Suomessa koirat saavat olla erittäin vähän vapaina ja leikkiä eri rotuisten ja ikäisten ystävällisten koirien kanssa. Vieraiden koirien tapaaminen ensimmäisten neljän kuukauden aikana on kuitenkin äärimmäisen tärkeää koiran psyykkiselle kehitykselle. Pentu, joka tapaa muita koiria vain remmissä tai saa kokemuksia aggressiivisesta käyttäytymisestä, mieltää tämän mallin ja käyttäytyy varttuessaan helposti itse samalla tavalla.

Pienestä pitäen muiden koirien kanssa tekemisissä olleen koiran kanssa on mukava lenkkeillä. Se ymmärtää koirien kielen ja osaa käyttää sitä itsekin tehokkaasti.

Kurssin tarkoituksena on opettaa ihmisiä kouluttamaan yhteiskuntakelpoisia koiria, joiden kanssa yhteiselo sujuu mutkattomasti monta vuotta.

Kurssilla opitaan paljon uutta erilaisista harrastuksista ja arkitottelevaisuuteen liittyvistä asioista, lisäksi vahvistetaan aikaisemmin opittuja asioita. Kurssi parantaa ohjaajan ja koiran välistä suhdetta, sekä kontaktia. Opitaan ymmärtämään koiraa paremmin; mitkä asiat vaikuttavat sen oppimiseen, kuinka koira oppii ja miten se saadaan nopeinten oppimaan ja toimimaan halutulla tavalla.

Tottelevaisuusliikkeitä, joista on paljon hyötyä myös arkielämässä, käydään läpi.  Tavoitteena on koira joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa, ja jonka kanssa on hauskaa puuhailla. Eri harrastuksia kokeilemalla on helpompaa löytää laji joka sopii juuri sinun koirallesi.

Sen lisäksi, että pentua sosiaalistetaan muihin koiriin, sitä sosiaalistetaan myös vieraisiin ihmisiin. Koiraa on huomattavasti mukavampi viedä lääkäriin ja ottaa mukaan kyläilemään, kun se luottaa vieraisiin ihmisiin, antaa käsitellä itseään ja osaa käyttäytyä. Aran, epäluuloisen ja varautuneen koiran kanssa on vaikea elää.

Sosiaalistamisharjoitusten lisäksi kurssilaiset tulevat huomaamaan koiran monia taitoja ja sen, että koiran kanssa yhdessä tekeminen ja sen opettaminen on hauskaa!

Kurssille otetaan max 6, 3-6kk ikäistä pentua.